torstai 5. maaliskuuta 2015

String System vs Ikea Kallax & Arvontamuistutus

Tuleva ekaluokkalainen on ilmaissut halunsa isomman tytön huoneesta. Niinpä prinsessatarrat –ja katokset saavat lähteä sekä huoneen pikkukalusteet.  Tytär tarvitsee siis kunnon työpöydän, jonka ympärille mahtuisi mieluusti myös kaveri piirtelemään sekä 1-2 tuolia. Myös leluille, askartelujutuille, Littlest PetShop –linnoille ja hevostallille saisi löytyä säilytys –ja leikkitilat.

String systeemistä voisi koota kokonaisuuden, jossa olisi sekä työpiste että säilytyshyllyjä ja sitä voisi laajentaa tarpeen mukaan. Laatu olisi varmasti täydellinen ja kokonaisuus olisi periaatteessa ikuinen, sillä se soveltuu lapsista aikuisille. Upea ulkonäkö ja laadukas tyylikkyys hivelee silmää. Miinuksena hinta ja haluanko hankkia lapselle pöydän jota pitää ehkä ”varoa”.




Ikea Kallax pöytäkokonaisuus olisi selkeä ja iso, jonka ympärillä olisi tilaa myös kaverille, eli ympärille saisi 2-3 tuolia. Kallax hyllyjen avulla kokonaisuutta voisi laajentaa tarvittaessa. Pienemmän hyllyn päällä olisi tilaa linnoille ja hevostalleille ja sen päälläkin voisi leikkiä, sillä korkeus olisi koululaiselle sopiva. Miinuksena mahdollinen laaduttomuus (en ole tosin nähnyt).

(Kuvat: Photo Riikka Kantikoski, Weekday Carnival, Ikea.fi)


Toisaalta tuntuu kohtuuttomalta edes verrata näitä kahta toisiinsa, mutta näillä mennään siitä huolimatta ;). Kolmantena vaihtoehtona voisi olla Muurame - pöytäkokonaisuudet, joita meiltä löytyy sekä työhuoneesta että 10-vuotiaan huoneesta (klik)

Onko sinulla kokemuksia String System :sta tai Ikea Kallax :sta?

- tarja -  

Ps. Muistathan osallistua arvontaani. Palkintona Eero Aarnion ihana Pony-pyyhesetti ja Pentik koivushampoo :)

10 kommenttia:

  1. Meillä on Kallaxin hyllyköt lapsen huoneessa ja ne toimivat kyllä hyvin. Pöydästä ei ole kokemusta, mutta hyllyköt ovat koonnin jälkeen kestäneet hyvin, ei ainakaan vielä moitetta! Ikean kalusteiden kokoaminen on oma lukunsa, nämä oli aika helppo koota. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedoista, ihan loistavaa kuulla omakohtaista kokemusta!! Ja mukava kuulla että kokoaminenkin onnistuu ;)

      Poista
  2. Meillä on eppuluokkalainen ja hän edelleen tykkää vaaleanpunaisesta ja lilasta (äiti ei...), tosin hänen hempeä lintutapetti on sen tyylinen, että menee vanhemmallakin iällä, ehkä... Nuo Stringin vaihtoehdot ovat kyllä kauniita ja ilmavan näköisiä verrattuna ikeaan. Meillä ollut Ikean Expedittejä (samoja vastaavia kuin nuo uudet kallaxit) ja mielestäni hyvin kestäviä hintaan nähden. Toisaalta hyvin helppo valinta (string), mutta toisaalta itsekkin pohtisin kauan ja hartaasti sen hintaa ja sitä mikä lapsen käytölle on paras ratkaisu. Siinä onkin sinulle pähkinä purtavaksi, katsotaan mihin päädytte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen myös että vaaleanpunaista vielä löytyy meidänkin neitosen huoneesta - ainakin vähän aikaa :). Ja mietintää nuo kalusteet ovat kyllä aiheuttaneet...

      Poista
  3. Ei helppo valinta... Meillä sekä eka- että nelosluokkalaisella on tehty pöytä Ikean Expeditin, eli Kallaxin edeltäjän osista. Sen verran usein pöydästä on rapsuteltu ja puunattu liimaa ja kirjoitusalustan ohi lipsahtanutta tussia tai värikynää, että olen ihan tyytyväinen, että valinta oli tuollainen edullisempi vaihtoehto. Säästyy äiti isommilta sydämentykytyksiltä ja lapset saavat puuhata rauhassa ;) Isommalle voisi jo pikkuhiljaa alkaa ajatella jotain laadukkaampaakin versiota, mutta toisaalta hyvin ovat nämäkin kestäneet ja hommansa hoitaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kuulla kokemuksiasi! Ja totta, kyllä äitinä miettii juuri noita juttuja :)

      Poista
  4. Vaikeaa.. Mutta selvähän se on että koululainen on jo iso ja tarvitsee kunnon työpisteen :) Meillä kylläkin läksyt tehty keittiön pöydän vieressä! Meillä on ikeasta noita "kuutio" lokerikkoja. Kestävät juuri siinä kohdassa mihinkä ne kokoaa.. Nimimerkillä:silput lentelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, tuleva ekaluokkainen haluaa olla jo iso ja tarvitsee oman pöydän - ihana katsoa sitä riemua :). Kiitos kokemustiedoista :)

      Poista
  5. Minäkin haaveilen noista stringeistä :)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)