sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

DIY Kipsimuna ohje & lisävinkkejä tekoon

Nyt meilläkin on kipsimunat tehtyinä. Bongailin näitä blogeista ja haaveilin itsekin kokeilevani. Aika veikeät kananmunankuoret tuli. Tein kaksi isohkoa kuorta ja kolme pienempää tuikkukipoiksi. Noista isommista teen myöhemmin jotain muuta kuin ruukkuastiat...

Teko olikin sitten melko sotkuista, niistä ei juuri ohjeissa kerrottu :D. Suosittelen suojaamaan tekopaikan huolellisesti, ainakin kun teet ensimmäistä kertaa. 
Muutenkaan teko ei sujunut kuin Strömsössä. Haaveilin nimittäin jätti-isosta kipsimunasta, mutta kuinkas siinä sitten kävikään... kaksi kertaa ilmapallot räjähtivät tekovaiheessa ja voin kertoa, että olin sekä itse että pesuhuoneemme aika mielenkiintoisen näköisiä ;D. Silloin ei naurattanut, enkä antanut kenenkään kuvaakaan ottaa ;). Muutenkaan en tekovaiheesta kuvia saanut otettua, sillä sen verran sotkuiset kädet olivat ja teko oli melko nopeatempoista, mutta todella kivaa!!

 




Tässä muutama ylimääräinen  vink vink ennen teko-ohjetta:

- Kannattaa aloittaa melko pienellä versiolla siis, oppii paremmin systeemin ja miten kipsisiteet käyttäytyvät kun ne kastellaan. 
- Munan reuna kannattaa tehdä heti tekovaiheessa sellaiseksi, kun sen haluaa valmiina näyttävän, jälkikäteen muotoillessa ja kipsin kuivuessa reunaa ei saa kauniin rikkinäisen näköiseksi, ei edes leikkaamalla.
- Jos haluaa tehdä ison kipsimunan, osta jätti-ilmapalloja, normaalit ilmapallot menevät rikki jos ne puhaltaa täyteen.
- Valmiin kipsimunan pohjan saa hieman tasaisemmaksi, kun noin tunnin päästä, kun ilmapallosta on päästetty ilmat pois, laittaa käden kipsimunan sisäpohjaan ja painelee varovasti tehden litteämmän pohjan. Jotkut laittaa hieman vettä ilmapalloon, ennenkuin puhaltavat ilmaa palloon, että pohja tulisi tasaisemmaksi. Itsellä ilmapallot räjähtivät moisesta, mutta ilmapallojen laadussakin voi olla eroja.

Kipsimunan ohje:

Kulho, muovipussi, Cellona-kipsisidettä Apteekista (tilaamalla), ilmapalloja, sakset.

1.  Suojaa tekopaikka esim. jätesäkeillä. Laita kulhon päälle myös muovipussi suojaksi.
2.  Laita ilmapallon sisälle hieman vettä halutessasi (tekee ehkä pohjan hieman tasaisemmaksi, että pysyy kuivuessaan pystyssä).
3.  Puhalla ilmapallo haluamaasi kokoon. Jos teet jättikokoisen, osta jätti-ilmapalloja, normaalit ilmapallot menevät rikki tekovaiheessa, jos ne puhalletaan täyteen.
4.  Leikkaa kipsisiteestä sopivan mittaisia paloja, käytä mittana ilmapalloa. Jos haluat reunat rikkinäisen kananmunan näköisiksi, leikkaa palan päät vinoon.
5.  Kastele pala lämpimässä vedessä ja sivele se pallon toiselta sivulta toiselle sivulle jättäen yläpuolen ilman sidettä. Tässä täytyy olla melko nopea, sillä kipsi kuivuu nopeasti. Tarvittaessa voi käyttää myös lyhyempiä sidepaloja, jos asentaminen on hankalaa.
6.  Toista niin kauan, että koko ilmapallon alaosa on kipsattu ja paloja on tasaisesti joka kohdassa. Palat saavat mennä päällekkäin ihan reilusti, ainakin lähempänä pohjaa, suuaukon kohdan jätin tarkoituksella ohuemmalla kerrokselle, että siinä tulee rikkonaisen kananmunankuoren näköinen. 
7.  Sivele kipsisidettä veden kanssa siten, että harson reunat muuttuvat näkymättömiksi. Ole nopea, kipsi kuivuu nopeasti. Liikaa vettäkään ei saa käyttää, sillä kipsijauhe sulaa pois harsosta ja silloin harso kuultaa läpi.
8. Anna kuivua noin tunnin ja tee ilmapallon suuaukkoon pienen pieni reikä saksilla ja anna pallon varovasti tyhjetä. Näin saat otettua ilmapallon pois.
9. Anna kuivua ennen käyttöönottoa vielä ainakin seuraavaan päivään, ennekuin otat käyttöön. Kipsi myös suttaa pöydän kanttta jonkin verran, joten laitoin pienet lautaset alle.






Kiva DIY -juttu, vaikka aluksi ei naurattanutkaan :)


-  tarja -


Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!   



22 kommenttia:

  1. Aivan ihanat! Kyllä vaiva kannatti! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3. Kyllä kannatti, ne on niin hellyttävät :). Mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  2. En varmasti jaksa tällaisia itse tehdä, mutta ovathan nuo ihan superhienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku <3. Kipsimunat on kyllä oikeasti helppo ja nopea tehdä, tai kun ensin onnistuu pitämään ilmapallot ehjinä ;)

      Poista
  3. Oletpas saanut kivan näköiset reunat munille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija <3. Prototyypin jälkeen huomasin, että munan yläreunaa ei kannatakaan tehdä oikein paksuksi, jolloin munan reuna jää paremmin rikkonaisen munankuoren näköiseksi.

      Poista
  4. Kauniita niistä tuli hankaluuksistahuolimatta! Ihania ovat. :)
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nyt jo naurattaa meidän pesuhuone ja meikäläisen naama kun pallot räjähtivät, pari kerrosta olin jo laittanut kun kipsit lensivät ympäriinsä :D. Sen jälkeen homma sujuikin ja kivaa puuhaa oikeasti!

      Poista
  5. Kauniit ovat ja kiitos tuosta selkeästä ohjeesta. Taitaa olla parasta, kun pääsiäinen on tässä vaiheessa, että siirrän suosiolla tuon kipsimunan teon kesälle ja ulos terassille menen sitten sotkemaan! Mukavaa pääsiäsien jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Samaa mietin, kun toinenkin ilmapallo räjähti ja kipsiä oli silmät ja suut täynnä :D. Mukavaa pääsiäisen jatkoa Sinullekin!

      Poista
  6. Voi miten kauniit munat sait tehtyä ja lankaköynnös näyttää kuoren sisällä vain niin kauniilta! Samoin lämpökynttilän hehku. Tylsää, että kuoritehtailusi alku oli noin hankalaa, mutta onneksi lopussa kiitos seisoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3. Itsekin tykkään tuosta lankaköynnöksestä, hankin ne valmiiksi jo ennen munien tekemistä, jotenkin sopivan herkät aiheeseen. Tuohon kuoritehtailuun jää oikeasti koukkuun, niin mukavaa puuhaa, vaikka tosin alku ei meikäläisen kohdalla oikein onnistunut ;)

      Poista
  7. Wau miten kaunista!! Ja kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  8. Vau, aivan mahtava idea!! :) Tosi kaunis lopputulos! Täytyykin pistää korvaan taakse ensi vuotta ajatellen :)

    VastaaPoista
  9. Ihania! Näitä pitää kyllä testiä tänä vuonna :) paljonko suunnilleen tuota kipsisidettä meni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ilman muuta kannattaa tehdä :). En valitettavasti muista paljonko kipsisidettä meni.

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)