lauantai 30. tammikuuta 2016

Kodinhoitohuoneen uudistuksia & Eva Solo kastelukannu

Kodinhoitohuoneen ikkunan alla olevan tason alle olen pitkään kaivannut korkeampaa tuolia, sillä taso on normaalin tiskipöydän korkeudella, joten tavallinen tuoli jää luonnollisesti esim. ompelukoneella ommellessa liian matalalle.

Tulevalta tuolilta kaipasin myös tukevuutta, sillä se saisi samalla toimia myös emännänjatkona - meillä ei oikein ole ollut mitään sellaista tuolia, jonka varassa uskaltaa kiikkua katon rajoissa ;). 

Sopivaa tuolia ei tähän mennessä ole löytynyt, mutta autotallirakennuksesta silmään osui miehen käytössä ollut kaikenmaailman öljyssä ja rasvassa ollut puinen, vanha korkeampi jakkara, joka on joskus kulkeutunut miehen lapsuudenkodista meille. Kuka lienyt aikanaan tehnyt, tämä olisi niin mukava tietää, joku tarina vanhalle tuolille.

Puujakkara oli kunnoltaan erittäin tukeva, ei minkäänlaista heilumista tai varsinaista korjattavaa. Mutta likainen se oli! Kunnon pesun jälkeen se näytti simppeliltä ratkaisulta kodinhoitohuoneen penkiksi. Sori siis miehelle, tämä lähti parempaan käyttöön ;)



Pesun jälkeen kittasin muutaman kolon ja hioin entisen maalisen pinnan. Pari uutta maalikerrosta pintaan ja jakkara näytti oikein hyvältä. 

Joku varmaan muistaa, kuinka olen kertonut unelmasta, että oppisin virkkaamaan, varsinkin kun ihana ystävä teki meille wc :hen ihanan virkatun trikoomaton ja wc-rulla-korin.
Tähän hätään en vielä virkkaamaan ole oppinut, joten äitini virkkasi uudistetun jakkaran päälle mittojen mukaisen päällisen puhtaanvalkoisesta miniontelokuteesta - kiitos äiti ❤️





Pappelina Vera -maton käänsin valkoisen puolen ylöspäin. Olen ollut mattoon enemmän kuin tyytyväinen - niin surutta saa heittää pyykinpesukoneeseen ja taas on kuin uusi!



Kodinhoitohuoneen maitolasisesta liukuovesta pääsee pukuhuoneeseen, siellä on pehmoinen Hemtex :n tummanharmaa matto - siihen on ihanaa upottaa puhtoiset varpaat kun tullaan saunomasta pukemaan.



 Miniontelokuteesta on tehty myös pukuhuoneen penkillä oleva kori, Paapo :sta.

 
 


Kodinhoitohuoneemme eri toiminnoista ja diy-jutuista voit lukea enemmän täältä.

 



Kodinhoitohuoneen uusin hankinta on nerokas kukkien kastelukannu. Ihastuin tähän yksinkertaisen täydelliseen muotoiluun kauan sitten. Tämä Eva Solo kastelukannu on kyllä kastelukannujen aatelia. Tämä minimalistinen kastelukannun kehtaa pitää esillä, jolloin se on aina valmiina käyttöön.



Kannussa on krominvärinen kapea metallinen kaatonokka ja pieni ilmareikä, jolloin vesi valuu tasaisesti myös pieniin ruukkuihin ja nokan voi kiertää auki täyttöä varten. Ala-osa on kevyttä muovia. Tukeva kahvaosa on nerokkaasti integroitu kannun muotoiluun.



Tein huomiseksi leivän nousemaan, aamulla saadaan lämmintä leipää ❤️, mutta nyt saunaan. Hyvää lauantai-iltaa ❤️

- tarja -


Ps. Muistathan, että kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä  sisustuskuvilla - käy  kurkkimassa  tästä  ♥. Myös Pinterest :iin päivittyy keräämiäni sisustus -ja diy-kuvia joka päivä - käyhän tutustumassa :)           

lauantai 23. tammikuuta 2016

Keinutuolin maalaus & kevätkukkasia

Varastoa siivotessa törmäsin vanhaan keinutuoliini ja laitoin sen kummemmin ajattelematta kirpputorikuormaan. Huilatessani istahdin keinutuoliin ja silloin muistin, miten ihana siinä olikaan istua ja rentoutua. Mieleeni muistui, kuinka imetin siinä esikoistani ja tuuditin uneen




Siltä istumalta päätin viedä keinutuolin olohuoneeseemme sovitukseen ja paikkahan löytyi sen kummemmin etsimättä. Tuolin väri ei vaan sopinut sisutukseemme, joten kipaisin paikalliseen rautakauppaan kysymään neuvoja maalaukseen.

 

Pinnakeinutuolin maalaus:

1. poista vanhat maalit ja hio tuoli hiomapaperilla. Pyyhi hiontapölyt.  

2. pese tuoli laimennetulla maalipesulla ja anna kuivua.

3. kittaa kolot ja muut vauriot pinnassa ja anna kuivua.

4. pohjamaalaa tuoli pohjamaalilla ja anna kuivua.

5. maalaa pinta kalustemaalilla. Itse toistin maalauksen kolme kertaa (anna kuivua maalausten välillä).

 
Tänään kannoin keinutuolin takaisin olohuoneeseen ja siitä tuli ihana rentoutumispaikka - luulenpa, että siitä jopa kisallaan kuka siinä saa istua :)

  

 
  
Joku tarkkasilmäinen saattoi huomata olohuoneen ikkunassa uuden House Doctor - paperitähden, halkaisijaltaan 87 cm. Tilasin sen heti joulun jälkeen alennusmyynnistä ja laitoin sen  ikkunaan, vaikka joulu onkin jo mennyt ;) - olkoot siinä ainakin tammikuun loppuun, se on niin upea!


 

Tänään kevätti vallan mahdottomasti, joten se oli merkki siitä, että tulppaaneja ja esikoita tarvittiin - esikko tuo aina kevään mieleen



 
 



Rentouttavaa viikonloppua Sinulle - toivottavasti teiltäkin löytyy keinutuoli :)

- tarja -

Ps. Muistathan, että kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä  sisustuskuvilla - käy  kurkkimassa  tästä  ♥. Myös Pinterest :iin päivittyy keräämiäni sisustus -ja diy-kuvia joka päivä - käyhän tutustumassa :)   

perjantai 15. tammikuuta 2016

Nerokas talouspaperiteline

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt keittiöömme talouspaperitelinettä. Mikään markkinoilla olevista malleista ei kuitenkaan ole tähän mennessä sykäyttänyt käytännöllisyydellään tai ulkonäöllään. Kyllä, minulle on tärkeää, että itse paperi ei näy tai pursua pitkin pöytää. Niinpä teline tai irtorulla on ollut sullottuna vetolaatikkoon piiloon. Nämä ratkaisu ei kuitenkaan ole ollut tietenkään toimiva ruoanlaiton ja siivoilun yhteydessä.

Siispä googlettamaan kuvahaulla sopivaa mallia.

  

Sopiva paperiteline on löytynyt ja parin viikon kokemuksella voin olla tyytyväinen!  
Tämä Aika Design Veto -talouspaperiteline löysi heti paikkansa tiskipöydällä ja sen voi kaikella arvokkuudellaan nostaa häpeilemättä myös keskelle ruokapöytää ;)





Telineen kuori on kiiltävää jauhemaalattua valkoista terästä, joten se suojaa paperia roiskeilta. Pohjassa on solukumi, joka pitää telineen paikoillaan ja toimii pehmusteena pöytäpintaa vasten. Valkoinen ei muuten ole ihan puhtaanvalkoinen, vaan aavistuksen lämpimämmän valkoinen.

Muotoilu on aivan loistava kaikessa yksinkertaisuudessaan. Paperirulla laitetaan telineeseen siten, että rulla aukeaa vastapäivään. Telineessä kulkee viistosti aukko, josta paperin pää asetetaan tulemaan. 

Paperin saa repäistyä vasemmalle suunnatulla liikkeellä yhdellä kädellä, jolloin paperi irtoaa katkaisusaumastaan ja seuraava paperi jää kätevästi hieman näkyville telineen alahelmasta. 
Toinen vaihtoehto on pitää kiinni rullaa  päältä avoimesta olevasta aukosta ja katkaista paperi perinteisellä tavalla.


 


Nerokas suomalainen keksintö ja design! Ja vaikka rulla on melkein tyhjä, toimii yhdellä kädellä repäisy loppuun saakka. Teline pysyy myös paikallaan, sillä painoa telineellä on n. 1 kg ja solokumi pohjassa miltei imaisee telineen alustaansa.



Olen tyytyväinen, yksi arkea helpottava asia on järjestyksessä ❤️
 
Mukavaa viikonloppua :)

- tarja -

Ps. Muistathan, että kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä  sisustuskuvilla - käy  kurkkimassa  tästä  ♥. Myös Pinterest :iin päivittyy keräämiäni sisustus -ja diy-kuvia joka päivä - käyhän tutustumassa :)   

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Fiskars LUMITYÖKALUT testissä

Lumimyräkät ovat olleet arkipäivää monellakin paikkakunnalla ja lumityökaluille on varmasti ollut käyttöä monessakin perheessä. Itse en todellakaan ole talvi-ihminen (aina kylmä), enkä piittaa ylenmääräisestä lumestakaan ;).
 
Sain Fiskars :lta testattavaksi blogiyhteistyönä muutamia lumityökaluja ja muutamana päivänä näitä ollaankin päästy jo testailemaan - ja mikä ihanaa, ne on valkoisena ;)

Fiskarsin uutuus SnowXpert™ -harja/jääraappa on ehdoton suosikkini. Ensinnäkin raapassa on pitkä varsi, joten naisihmisenä yletyn puhdistamaan auton tuulilasin lumesta ja jäästä ylenmääräisesti kurottelematta ja ennenkaikkea nopeasti.


Harja/jääraapassa on nimensä mukaisesti yhdistetty sekä harja että jääraappa. Harjaosassa on kaksi erilaista silikonista harjaa, jolla toisella lumen puhdistaminen käy kätevästi lasia naarmuuttamatta ja toinen puoli on kuin lasta, jolla kosteuden saa pois kuin ikkunalastalla. Tämä on mielestäni tarpeellinen ominaisuus suomen vaihteleviin keleihin, etenkin kun puhdistetaan sivuikkunoita, takalasia tai sivupeilejä, joissa ei ole lasinpyyhkijöitä. 

  
Jääraappa-puolella on kaksipuoleinen joustava terä, joten sillä voi pyyhkiä kumpaankin suuntaan -  tämä ominaisuus oli ihan uskomattoman tehokas, ei tarvinnut enää juurikaan painaa irrottaakseen jään. Itse asiassa testasimme mummonkin auton tuulilasin siten, että hän raappasi kuskin puoleisen ikkunan ja minä apukuskin puoleisen tuulilasin SnowXpert :llä ja juuri tässä painamisessa todella huomasi selvän eron perinteiseen jääraappaan verrattuna.

Tämän työkalun voi jakaa myös kahteen osaan, joten se vie autossa vähemmän tilaa.
  



Kiva uutuustuote on myös SnowXpert™ Lumilapio. Senkin laitoin ehdottomasti autoon näppärän pienen koon vuoksi. 
Aivan loistava kun/jos pitää kaivaa auto lumen seasta ;) (onneksi ei ole tarvinnut) tai jos pitää poistaa kovaa jäätynyttä lunta auton ympäriltä. Lapiossa on nimittäin ruostumattomasta teräksestä valmistettu kärkilista, joten sen pitäisi kestää perinteisiä malleja paremmin. Lapio on myös valmistettu ultrakevyestä komposiitistä, joten kestävyys pitäisi olla taattu kovaankin työstämiseen. 

Mitä enemmän ajattelen, niin vahvistuu ajatus, että jokaisessa autossa olisi hyvä olla talvella mukana lapio - sitä ei koskaan tiedä...




Kolmantena tuotteena sain testattavaksi Fiskars SnowXpert™ Lumentyöntimen. Myös tämä on valkoinen tuote, joten tätä kehtaa pitää myös porraspäässä ;D.

  
Lumentyönnin tuli meille kuin tilauksena. Ulko-oven edessä meillä on laatoitettu alue, jota rajaa muurinkivialtaat ja laatoitetut portaat. Laatoitettu alue jatkuu molemmilta puolilta laatoitettuna käytävänä aina takaterassille asti. Näiden laatoitettujen alueiden puhdistaminen lumesta on lumentyöntimellä helpompaa kuin perinteisellä lumikolalla. Lumentyönnin ensinnäkin mahtuu pienempiin kohtiin ja lumen saa nostettua ja vietyä tarvittaessa pois myös kantamalla. Ja jälleen naisihmiselle kevyempi käyttää kuin lumikola, sillä varsi on alumiinistä ja kuuppaosa  lujitemuovia. Myös lapset tykkäävät käyttää tätä tuotetta.


 

  
Tämän SnowXpert™ -sarjan uusi, patentoitu kärkilista pureutuu lumeen ja jäähän, ja tämän huomasin myös ihan käytännössä.

  
Kiitos Fiskars! Hyvät tuotteet taas tälläkin kertaa testattavana - helpompia ja miellyttävämpiä lumitöitä siis tiedossa koko talveksi :). Ja tästähän se talvi vasta alkaa.
 

- tarja -


 
Ps. Muistathan, että kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä  sisustuskuvilla - käy  kurkkimassa  tästä  ♥. Myös Pinterest :iin päivittyy keräämiäni sisustus -ja diy-kuvia joka päivä - käyhän tutustumassa :)