sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Risutötterö-amppelin ARVONTA

Hei ja aurinkoista sunnuntaita!  Mukavaa, että olet siellä ruudun toisella puolella!

Säät ovat olleet onneksi viime päivinä aurinkoisia. Aurinko saa ihmeesti aikaan sen, että mieli alkaa siirtymään puutarhaan ja kukkien istutuksiin.

Tykkään sisustaa myös puutarhaa ja minusta on mukavaa, että pihapiirissä on kivoja yksityiskohtia ja luonnonmateriaaleista valmistettuja sisustuselementtejä. Itse tykkään tehdä sammal- ja jäkäläpuita tai kransseja ja haaveissa on ollut tehdä juttuja myös risuista.

Olen seurallut Väinölän luomutilan taidokkaita risutuotteita. Oli siis varsin osuvaa, että heiltä otettiin yhteyttä ja näin saamme järjestettyä arvonnan, jossa sinulla on mahdollisuus voittaa upea jumbokokoinen risutötteröamppeli. Osallistumisohjeet tämän jutun lopussa.
 
 

Väinölän Luomutila valmistaa risutyöt käsityönä Kerimäellä Toroppalan kylässä, jossa he ovat toimineet jo vuodesta 2001. Tila viljelee luomuyrttejä, kuivakukkia ja luomuvalkosipulia. Ja silloin kun ei viljellä, tehdään kaikenlaista risuista.
Raaka-aineet kerätään luontoa kunnioittaen itäsuomalaisista metsistä ja tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan itse.

Susanna kertoo, että risutuotteita ei kovin moni Suomessa tee ihan päätyökseen ja kertoo edelleen olevan ihan hurahtanut hommaan vielä yli 10 vuotta risuja väännettyään. Hän kertoo, että tekee tuotteita monella eri tekniikka ja vanhoja perinteisiä punontatekniikoita voi soveltaa risuihin oikein hyvin.

Jumbotötteröt on tehty sitomalla rautalangan avulla, mutta risuista voi tehdä punomalla vaikka koreja tai muita astioita.
 
 
 
 

Susanna kertoo, että heillä on puolisonsa Yrjön kanssa sellainen työnjako, että hän tekee kaikki punomalla toteutettavat työt ja Yrjö puolestaan tekee risulinnut. Tämä on siis heidän yhteinen projekti.
 
 
 

Luonnonmateriaaleista koivunrisu on todella pitkäikäistä eli tuotteita voi huoletta pitää ulkonakin ympäri vuoden, risu ei säikähdä minkäänlaisessa kelissä. Ja esimerkiksi risutötteröön kukkia tai muita koristeita vaihtamalla saa aina jokaiseen sesonkiin sopivan ilmeen.
 
 

Puulatomme koristeena on ollut pitkään valkoiset lyhdyt ja jouluaikaan olen laittanut niiden sisään valot. Olen miettinyt, miten saisin kauniisti istutettua orvokkeja amppeleihin ladon ovien molemmille puolille. Halusin nimenomaan luonnonmateriaaleista valmistetun versiot, ja nyt voin kertoa, että hyvältä näyttää, kun meille kotiutui jumbokokoiset risutötteröamppelit Väinölän Luomutilan verkkokaupasta.
 
 
 
 

Risutötterön sisällä oli valmiina muoviset istutusastiat sekä kiinnitysnarut, joten orvokkien istutus ja kiinnitys ripustuskoukkuihin kävivät varsin nopeasti. Amppelin hauska muotokieli on ihan loistava  - niin luonnollinen ja hyvää mieltä aiheuttavaa :).
 
 
 
 

Risutötteröt olisivat kauniit myös ulko-oven molemmin puolin tai lasiterassilla - ehkä ne syksymmällä siirtyivät vaihteeksi niihin tiloihin. Ja ei voi kuvitella, miten kauniit ne olisi jouluvalojenkin kanssa sitten jouluna.

Lasikuistikin sai kevään kunniaksi pienempiä valkoisia orvokkeja. Laitoin ne valkoisiin kiiltäviin kukkapurkkeihin - voi miten hyvä mieli niitä tulee joka kerta katsoessani <3.
 
 
 
Tyttären auringonkukat siirsimme isompiin ruukkuihin odottamaan maahan istuttamista. Seurana on Väinölän Luomutilan ihana risulintu. Miten taidokkaasti sekin on tehty, kuin oikea harakka rautalankajalkoineen. On se ihmeellistä, miten joku voi tehdä noin kauniita tuotteita risuista!
 
 
 
 
 
Väinölän Luomutila tekee risuista siis vaikka mitä, tuotteisiin voi tutustua myyntitapahtumissa ympäri Suomen ja nettisivuilta www.vainolanluomu.net näkee keikkakalenterin.
 
Tuotteet löytyy myös kätevästi Risupuoti-verkkokaupasta.
 
 
 

Väinölän Luomutilan tapahtumista ja touhuista  lisää myös   Facebook-sivuilla ja Hommantouhua-blogista.
 

Sitten arvontaan. Palkintona on upea, JUMBOKOKOINEN RISUTÖTTERÖ-AMPPELI.
 
1. arvan saat kommentoimalla, mistä Risupuodin tuotteesta sinä tykkäät.
 
2. arvan saat kommentoimalla, mistä Risupuodin tuotteesta sinä tykkää sekä olemalla blogini lukija. Voit liittyä lukijaksi (Google-käyttäjäraati) oikealla olevasta linkistä.
 
3. arvan saat kommentoimalla, mistä Risupuodin tuotteesta sinä tykkäät, olemalla lukijani sekä jakamalla tämän arvonnan omilla sivuillasi.
 
Kerrothan, monellako arvalla olet mukana arvonnassa. Anonyymit lukijat, muistakaa ilmoittaa sähköpostiosoitteenne.
 
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
Arvonta päättyy pe 19.5.2017 klo 23:59. Voittaja julkaistaan seuraavassa postauksessa. Onnea arvontaan jokaiselle tasapuolisesti :)
 
 
Arvontaan voi osallistua täällä blogissa sekä kotiporstun Facebook -ja Instagram -sivuilla. Varmista siis voittomahdollisuutesi myös näissä kanavissa.
 
 
Blogiyhteistyö.
 
 
- tarja -

PS. Tervetuloa seuraamaan kotiporstuan elämää myös  Facebook-sivuille sekä Instagram :iin   

57 kommenttia:

  1. Luonnonmateriaalit kunniaan!
    Melkein mitä vain kauniita ja käytännöllisiä juttuja saa rakenettua pajusta, koivusta,...
    Minä ihastuin tuohon komeaan riikinkukkoon! Upea!

    Kivassa arvonnassa kahdella mukana kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kahdella arvalla mukana. Tuo lintu on aivan ihana.
    pia_turunen@luukku.com

    VastaaPoista
  3. 3 arpaa amppeli
    Marjajkivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Tykkään linnuista ja se riikinkukko on aivan mahtavan kaunis. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Risuvene oli hieno. Ihania vanhanajan tuotteita. Kahdella arvalla mukaan. Salli.moilanen36@hmail.com

    VastaaPoista
  6. Salli.moilanen36@gmail.com tuli sähköposti äsken väärin

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana. Ihania tuotteita, mutta juuri nyt olisi erityinen tarve noille tötteröille, joten niistä erityisesti tykkään😊

    VastaaPoista
  8. Risu tötterö se minun mieleen. Yhdellä mukaan. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla olen mukana 😊
    Paras tuote risupuodissa oli se aivan mahtavan upea risu riikinkukko ❣️
    Nuo risuampoelit ja sydän kranssi olivat myös todella nättejä 😊

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana ja lempituotteeni on tuo paju/risuliina. Ihana! Minä tykkään muutenkin kovasti kaikista luonnonmateriaaleista ja tämä olisi sopiva puutarhaani tämä ruukku. Ja sellaista jo minun puutarhastani löytyykin.

    VastaaPoista
  11. Risutöttörö on ihan suosikkini.

    VastaaPoista
  12. Risutötterö on ihan suosikkini.

    VastaaPoista
  13. Onpa kauniita töitä. Suosikkini on tuo riikinkukko. Mukana kolmella arvalla, laitan tämän sivulleni.

    VastaaPoista
  14. Risutötteröt ovat suosikeitani😀

    VastaaPoista
  15. Risutötterö ehdoton suosikkini.
    Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  16. Pesäamppeli,iso, on ihana. Kahdella arvalla mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Risulintu on ihana, koristaisi hyvin terassin pöytää. Mukana kahdella arvalla.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella mukana ja risutötteröt on aivan ihania!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella mukaan ja risutötteröt ovat kivoja. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Risukranssit sydänkoristeella ovat todella kauniita!
    Kahdella arvalla mukana (seuraaja & kommentti)

    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  21. Kauniita kaikki risutyöt, tykkeen eniten riikinkukosta. Kahella mukana.

    VastaaPoista
  22. Kahdella mukana.Tykkään linnusta,sopisi havupenkkiin koristeeksi.

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukaan! Kyllä nuo risutötteröt on kivoimpia :)

    VastaaPoista
  24. Tämä tötteröamppeli on minun mieleen, ihana!
    Kahdella arvalla mukana! :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Hennajenniina
    Yksi arpa, risutötterö amppeli on kaunis ja sopisi meidänkin talon seinustalle roikkumaan.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Ei voi olla totta, että en ole aiemmin Väinölän luomutilan tuotteisiin törmännyt. Ikäni olen Kerimäen ja Savonlinnan väliä suhannut, sillä molemmat isovanhempani ovat sieltä. Mukana yhdellä arvalla, ja mieluusti jonkun lintusen ottaisin pihalle. krista.turunen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  27. risukori ois magee, kaiiki näytti IHANALTA!!

    VastaaPoista
  28. Risulinnut ovat suosikkejani. Yhdellä mukana.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Yhdellä mukaan. Lintu on kivannäköinen.
    sarianna.riikola@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kaikki niin ihkuja ja haluisin noita niin monia itselleni. Sydän jutut nyt ois parhaita.

    VastaaPoista
  31. Mukana kahdella. Kaikki linnut ovay aivan upeita, varsinkin riikinkukko :) Voi kun osaisi itsekin tehdä noin kauniita.

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukana. Linnut ovat suosikkejani.

    VastaaPoista
  33. Linnut on kauniita, mutta niin muutkin tuotteet, tötterölle löytyisi kyllä heti paikka :-) Kahdella mukaan arvontaan
    viljari@live.fi

    VastaaPoista
  34. Riikinkukko olis mahtava ilmestys pihalla! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana. Tykkään kovasti risutöistä. Näistä ehkä eniten miellytti lintu.

    VastaaPoista
  36. Kuivakukkakranssi on tosi kaunis. :) Yhdellä arvalla mukana. saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kurki risulintu on ihana 😍 Yhdellä arvalla mukana.
    catti10@outlook.com

    VastaaPoista
  38. Kaikki ovat niin käsittämättömän ihania :) Yhdellä mukaan.
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Lukijana kahdella arvalla mukaan arvontaan:amto@suomi24.fi
    Lemppareitani:jumbotötterö,risuvene ja risupääsky.

    VastaaPoista
  40. Kääntyisin tuollaisen tötterön puoleen :) Ja yhdellä arvalla olen mukana. sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  41. Kaikki on niin ihania. Mä tykkäsin tosta riikinkukosta.
    elikkä olen kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  42. Hei, En osallistu arvontaan. Mutta kysyisin mistä terassilla olevat 2 tuolia ja tarjotinpöytä on peräisin? Olen etsinyt juuri sellaisia.:) teillä on kaunis koti!

    VastaaPoista
  43. Kahdella mukaan! Ihastuin kyllä kaikkiin, erityisesti riikinkukkoon <3

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  44. Oih! Risuvene on kyllä kaunis. Samoin kyllä ihastuin lintuun ja amppeliin! Ilo olisi katsella oikean kaunista muotoilua! Kahdella mukaan :)
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Nämä tötteröt on vain niin kivan näköisiä, mukana 1:llä

    VastaaPoista
  46. Risutötterö 💟 ja yhdellä mukana.
    niinamanninen@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Linnut ovat hyvin kauniita, mutta tötterön valitsisin silti :) tuollaista olen meinannut kuistille.
    sannamattila10@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Ihania juttuja!
    Tötteröamppeli on kiva!
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tötteröamppeli on ihana.blogijutut hyviä Arvalla osallistun

      Poista
  49. Tötteröamppeli tulisi heti käyttöön :) Mukana kahdella arvalla. nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Tuo iso tötteröamppeli on tosibihana , seurailen pääasiassa instan puolella, lamoherukkaa olen kysellyt joskus ihanan blogisi puolella.

    VastaaPoista
  51. Kahdella arvalla mukaan! Monikin noista tuotteista miellyttäisi. Sekä tötterö- että pesäamppelille olisi ainakin varmasti käyttöä! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Tää on ihana:
    https://risupuoti.vainolanluomu.net/epages/risupuoti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2017011304/Products/304

    Jaettu facessa ja seuraan, joten kolmella mukana. =)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  53. Vaaleanpunainen lasturuusukimppu on kaunis!
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Yksi arpa, kiitos!
    Jos yksi pitää valita, vastaan pieni pesäamppeli.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  55. Risulinnut oli kauniita! Mukana kahdella.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  56. Risutötterö on Upea luomus. Yhdellä arvalla mukana. 👍 hallsta@netti.fi

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)